Lauhanvuoren kansallispuisto 27.-28.2.2021

Tämän vuoden ensimmäinen kansallispuistoretki suuntautui Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan rajalle Lauhanvuoren kansallispuistoon. Matkaseuraksi sain siskoni Susannan, joka viime kerran jälkeen meinasi tulla mukaan seuraavan kerran vasta keväällä. Säätiedote lupasi lämpöasteita, niin siskokin uskalsi mukaan. Kyselin taas etukäteen kansallispuiston facebook-sivuilta vähän tietoja poluista ja talvikunnosta. Aluksi oli mielessä Pirunkierros, mutta sen lähtöpaikan parkkipaikalla ei ollut talvikunnossapitoa. Polun kunnostakaan ei ollut varmuutta. Päätimme siis lähteä Spitaalijärven telttailualueelle.

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark

Lauhanvuori kuuluu Lauhavuori-Hämeenkangas geoparkiin. Vuoren laki on jääkaudella ollut merenpinnan yläpuolella ja näin säästynyt jääkauden vaikutuksilta. Lauhanvuoren rinteet ovatkin karummat kuin laki. Telttailupaikkamme Spitaalijärvi on Lauhanvuoren rinteellä oleva hapan järvi. Tällä hetkellä järvi on noin 176 metriä merenpinnan yläpuolella.

Ajoimme Spitaalijärven pysäköintialueelle ja nappasimme päiväreput selkään. Ajatuksena oli kävellä polkua pitkin telttailualueen kautta Lauhanvuoren laelle ja tietä pitkin takaisin. Lähdimme polulle ja jo alkumatkasta tajusimme, että tulisi hikinen taival. Polku oli kyllä tallottu hyvinkin, mutta viime päivien lämmin sää oli pehmittänyt sen niin, että joka kolmannella askeleella upposi polvia myöten hankeen. Järvi ja sen ympärillä oleva karu mäntykangas olivat kyllä kauniit.

Spitaalijärvi

Mäntykangasta polun varrella

Suunniteltu kävelyaika vuoren laelle kului jo reilun kilometrin matkaan telttailualueelle. Maastokarttasovellus kertoi meidän kävelleen 1,26 kilometriä ja aikaa kului 45 minuuttia. Jäimme telttailualueelle tauolle ja söimme lounasta. Katsoimme vähän yöpymispaikkoja valmiiksi. Tamppasimme Susannan teltalle paikan ja minun riippumaton alle tasaisemman alustan. Lounaan jälkeen lähdimme palaamaan autolle latupohjaa pitkin. Anteeksi vaan hiihtäjät!

Mää ja mun sisko

Autolla vaihdoimme selkään rinkat ja palasimme latupohjaa takaisin telttailualueelle. Latupohja kesti kävelyä paljon paremmin ja matkaan kului rinkat selässäkin vain vajaat 20 minuuttia. Parhaamme mukaan koitimme välttää ladulle astumista ja väistimme sivuun aina hiihtäjien tullessa. Harmitti kyllä se, ettei polku ollut kunnossa. 

Taidetta matkan varrella

Spitaalijärven telttailualue

Nyt meillä oli kivasti aikaa pystyttää leiri ennen pimeän tuloa. Susanna alkoi pilkkomaan puita ja minä virittelemään riippumattoani. Säätiedote ennusti illaksi jonkin verran sadetta ja tarppi oli saatava paikoilleen ennen sitä.  Teltan paikka oli suurehkon männyn alla ja riippumaton laitoimme teltan lähelle.

Riippari ja taustalla Spitaalijärvi

Teltta riipparia vastapäätä

Susanna sytytti nuotion ja laitoimme päivällisen tulille. Tomaatti-mozzarella-tonnikalapastaa ja ryynimakkaraa. Ruoka maistuikin tosi hyvältä ja päälle keitimme kahvit ja teet. 

Päivällinen tulilla

Spitaalijärven telttailualueella oli nuotiopaikan lisäksi puuliiteri ja huussi. Liiterin seinustalla oli joitakin keittoastioitakin tarjolla. Järven rannalla oli myös lähde. Siinä virtasi vesi, joten se oli sulana. Veden laatua ei oltu tarkistettu. Me käytimme sitä kuitenkin ruoanlaittoon ja juomiinkin. Keitimme vaan veden ensin.

Liiteri

Lähde

Varoituskyltti

Päivällisen jälkeen alkoikin sitten satamaan ja välillä reippaamminkin. Menimme ruokalevolle sateelta suojaan riippariin ja telttaan. Leiripaikalle tuli myös paikallinen retkeilijä hiihtäen ja pystytti telttansa vähän kauemmas nuotiopaikasta. Sateen hieman laannuttua mekin nousimme vielä iltanuotiolle makkaranpaistoon ja rupattelemaan.

Luonnon taidetta

Iltanuotiolla

Siinähän se ilta sitten vierähtikin. Kun oli aika painua yöpuulle oli taivaskin jo kirkastunut ja upea kuutamo tullut esiin. Minulla oli untuvamakuupussi ja päällä ohuempi kesämakuupussi. Riipparin kankaan väliin olin laittanut paksun solumuovipatjan ja alle underblanketin. Kuten usein nukkumaan mennessä, nytkin palelin hiukan. Pian kuitenkin makuupussi lämpeni ja sain unen päästä kiinni.

Susanna ja kuu

Heräsin yöllä, kun olin aivan hikinen. Tällä kertaa taisi kaksi makuupussia olla hieman liikaa. Vaikka yöllä tuulikin todella kovaa, tarppini suojasi siltä ja lämpötila pysyi kuitenkin plussan puolella. Loppuyön nukuinkin untuvapussin vetoketju auki. Ja pitkään nukuttiinkin...nousimme vasta auringonnousun aikaan.

Aamu riipparissa

Aurinko nousee

Susanna oli ehtinyt jo sytyttää nuotion, kun minä kömmin riipparistani ulos. Aurinko alkoi juuri nousta metsän takaa ja oli kaunis mutta tuulinen aamu.

Spitaalijärvi aamuauringossa

Söimme rauhassa runsaan aamiaisen ja jälkiruoaksi vielä suklaabanaanit. Aurinko lämmitti mukavasti ja nautimme kovasti sen lämmöstä.

 Aamun herkku: suklaabanaani

Talitiainen

Pikkuhiljaa keräilimme leirimme kasaan ja siivosimme jälkemme. Juuri kun olimme lähdössä, tuli utelias talitiainen katsomaan touhujamme. Susanna antoi sille muutaman pähkinän ja nehän maistuivat. Heippasimme myös leiriseuramme ja suuntasimme latupohjalle kohti autoa. Koska oli niin hieno keli, päätimme vielä lähteä katsomaan Lauhanvuoren laelle, josko siellä kiertävä luontopolku olisi käveltävässä kunnossa.

Lauhanvuoren laen opastetaulut

Lauhanvuoren laella oli suuri pysäköintialue ja opastetaulut. Kivenheiton päässä oli myös näkötorni sekä huussi. Harmiksemme näkötorni oli suljettu talvella. Otimme päiväreppuihin lounasta ja lähdimme kulkemaan luontopolkua pitkin.

Lauhanvuoren näkötorni

Luontopolkua oli ilmeisesti kävelty enemmän, sillä se kesti meidätkin...muutamia "sukelluksia" lukuun ottamatta. Metsä oli täällä rehevämpää sekametsää. Lahopuuta oli paljon. 

Kelo

Kun olimme kulkeneet jonkin matkaa, alkoi polulla olla syviä jälkiä. Susanna huomasi, että ne olikin hirven jälkiä. Se oli kulkenut polkua pitkin hetken matkaa. Varmaankin huomasi, ettei se polku kantanut yhtään ja pian kääntyikin pois polulta.

Hirven jälki

Lahoamassa oleva koivukaksikko

Kävelimme vajaan kilometrin matkan Lauhan tuvan laavulle. Onneksi emme sinne suunnanneet yöksi, sillä laavut eivät oikein olleet nukkumiseen soveltuvat. Paikalla varmaankin käy jonkin verran hiihtäjiä tauolla. Latuverkosto Lauhanvuorella onkin talvella hyvä. Jalan retkeilyyn suosittelen kyllä vähintään lumikenkiä. Sen verran vähän oli polkuja tallailtu.

Risteys

Laavut

Kauniin värisiä sieniä koivun pinnalla

Söimme laavulla lounasta ennen kuin lähdimme palaamaan autolle. Luonto oli Lauhanvuorella kyllä kaunista ja vaihtelevaa. Tuttavallista tinttiä ja yhtä korppipariskuntaa lukuun ottamatta emme lintuja nähneet emmekä kuulleet. Alueella oli runsaasti opasteita, mutta silti tuli välillä tunne, että oltiinkohan oikeaan suuntaan menossa. Joten kannattaa olla tarkkana kun talvella jalan liikkuu. Kesällä polut varmasti ovat selkeämmät. 

Kotimatka sujui mukavasti auringonpaisteessa. Vaikka välimatkaa ei ollut kuin reilut 100 kilometriä, niin kotiseudulla oli aivan eri näköistä. Lumet olivat sulaneet pelloilta jo lähes täysin, eikä metsissäkään enää paljoa lunta ollut. Keväinen auringonlasku ihastutti Luvian pelloilla, jotka jo odottavat hanhia saapuvaksi.

Luvian pellot

Kiitos Susanna-siskolle retkiseurasta! Yksin tuskin olisin lähtenyt edes telttailupaikalle asti tarpomaan. Kevät on tullut nyt vauhdilla, enkä millään malta odottaa muuttolintujen saapumista. Pian alkaa lintuharrastajan kiireinen kausi. Illalla jo kuului hanhia kiertelevän kodin lähistöllä. Susanna lupasi lähteä myös maaliskuussa yöretkelle. Lintujen lisäksi siis tiedossa taas yksi yöretki jonnekin päin Suomea.

Mukavaa kevään alkua ja kiitokset myös teille! Aika yllättynyt olen, kuinka paljon tällaiset pikku retkitarinat ovat kiinnostaneet. Lisääkin lukijoita toki saa tulla, joten mainitsethan kaverillesikin jos pidit lukemastasi. 

Johanna