Joulun taikaa Seitsemisessä
Tänä vuonna olemme varmasti kaikki viettäneet hieman erilaista joulua. Covid-19 on rajoittanut liikkumista ja perheiden kokoontumista. Itse vietin joulun pääosin mieheni kanssa kahden. Aattona söimme anopin ja mieheni veljen kanssa yhteisen jouluaterian. Oman perheeni tapasin kahdesti Google Meetin välityksellä.
Tämän vuoden paras joululahja tuli pikkusiskoltani. Savotan retkiruokailusetti oli käytännöllisyydessään huippu. Kahden suuremman astian sisällä on leikkuulauta, kokoon taittuva muki, keittokulho ja aterimet. Kaikki mahtuvat hyvin kompaktisti sisäkkäin. Pääsin testaamaan settiä heti käytännössäkin. Sillä tapaninpäivänä suuntasin Seitsemisen kansallispuistoon.
Kyselin ennen joulua Seitsemisen facebook-sivujen kautta teiden kuntoa. Olin aikeissa mennä Soljasille yöpymään. Sieltä neuvottiin paras reitti. Olen aikaisemminkin blogissani kertonut, että en pidä pimeässä leiriytymisestä. Sen vuoksi valitsin Soljaset. Sinne pääsee autolla leiripaikan viereen. Soljasten maastossa kulkee parin kilometrin mittainen luontopolku, jonka ehtisi hyvin valoisan aikaan kiertää.
Tapaninpäivän aamuna hyppäsin autoon ja ajoin Seitsemiseen. Kansallispuiston tiet olivat yllättävän hyvässä kunnossa. Soljasten virkistysalue on suuri. Kun puhun Soljasista, tarkoitan Saari- ja Kirkas-Soljasta. Ne ovat kaksi suurta suolampea Seitsemisen kaakkoisosassa. Molempien lampien rannalta löytyy kota/nuotiokatos, huussit ja useampikin nuotiopaikka. Puita oli liitereissä reilusti.
Valitsin yöpymispaikakseni Saari-Soljasen tulistelupaikan. Aioin nimittäin pakkasta uhmaten yöpyä riippumatossa. Varotoimena olisi siirtyminen nuotiokatokseen, jos tulisi yöllä kylmä. Olin ensimmäisenä paikalla aamukymmeneltä. Lähdin heti kamerani kanssa kiertämään Saari-Soljasen luontopolun. Kuljin hitaasti lumisia maisemia ihaillen. Pysähtelin välillä kuuntelemaan hiljaisuutta.
Polku lähti heti nuotiopaikan vierestä. Kiersin lenkin vastapäivään. Aluksi oli suota jonkin matkaa. Pitkokset olivat lumiset, mutta edellispäivinä tallotut, joten niitä oli ihan hyvä kulkea. Suo oli peittynyt valkeaan lumipeitteeseen. Taivas pysytteli harmaana. Paikkapaikoin oli suollakin sulia kohtia. Matkalla ei lintuja näkynyt. Kuulin jossain kohtaa hömötiaisen, mutten onnistunut sitä näkemään. Korpit raakkuivat silloin tällöin.
Pian tulin metsikköön ja heti ensimmäiseksi huomasin maassa pienen jyrsijän jäljet. Loikan väli oli vain noin 12-15 cm. Metsäpolku oli paikoin vetinen, onneksi olin laittanut kumisaappaat jalkaan. Poikkesin Soljastensuolle vievälle polulle.
Polun päässä Soljastensuon laidalla on katselulava. Lavalta aukeaa näkymä suurelle suolle. Nyt siellä oli hiljaista. Joidenkin pienten metsälintujen näin lennähtelevän metsän reunassa, mutta ne olivat niin kaukana etten niitä tunnistanut.
Palasin takaisin luontopolulle. Polulla näkyi vielä edellispäivän kulkijoiden jälkiä, mutta myös tuoreita jälkiä. Kettu oli jolkotellut hyvän matkaa polkua pitkin ja oravakin oli polulle poikennut. Seurasin ketun jälkiä ja näin mistä se oli tullut polulle ja missä taas painunut metsään.
Polun varrella oli paljon opaskylttejä, joissa kerrottiin alueen kasveista, biotoopeista, hyönteisistä ja linnuista. Nähtävää on kesällä paljon, nyt oli hiljaista. Kuvasin paljon metsää ja lumisia puita. Polulla oli todella kaunista.
Korpimetsän jälkeen polku vie jälleen suomaisemaan Saari- ja Kirkas-Soljasen väliin. Suolla on pieniä lammikoita siellä täällä ja pitkokset kulkevat lampien välistä.
Toinen ympyräreitin poikkeama vie Kirkas-Soljasen rannan katselulavalle. Siitä avautuu kaunis näkymä lammelle. Olisi melkein pitänyt olla luistimet mukana, jää oli upean tasainen. Kirka-Soljasen katselulava on esteetön, joten sinne pääsee hyvin liikuntarajoitteisetkin. Tosin siellä ei ole talvikunnossapitoa ja lunta alkoi olla jo reilusti.
Loppumatka kulki taas Saari-Soljasen rantaa takaisin nuotiopaikalle. Saari-Soljasen keskellä on pieni saari. Lienee hyvä pesimäpaikka suon linnuille.
Palattuani oli jo muitakin ihmisiä tullut paikalle. Monet paistoivat makkarat nuotiolla tai nuotiokatoksessa. Kävin itsekin pilkkomassa puita iltaa ja aamua varten. Olin ottanut mukaani glögitiivisteen loput. Lämmitin vettä ja kaivoin esiin joulutortun. Glögi lämmitti mukavasti. Torttu ei kuitenkaan vienyt orastavaa nälkää, joten paistoin pari makkaraa kyytipojaksi.
Kun valoa vielä riitti, katsastin riippumaton paikkaa rannasta. Ranta oli kovin kostea ja suopursumättäiden väliset polut märkiä. Niinpä päätin laittaa riipparin nuotiopaikan viereen lähelle nuotiokatosta. Olin varautunut kylmään yöhön, sillä sääennusteen mukaan olisi yöllä -5 ja tuntuisi kuin -9. DD Hammockin Frontline-riipparissani on kaksikerroksinen kangas, jonka väliin voi laittaa eristeen. Sujautin väliin solumuovisen telttapatjan. Lisäksi mukana oli tietysti DD underblanket. Untuvamakuupussini lisäksi olin ottanut mukaan kevyemmän keinokuitupussin, jonka laitoin nyt päällimmäiseksi. Virittelin vielä tarpin tuulensuojaksi.
Muut alkoivat vähitellen häipyä samaa tahtia valon kanssa. Neljän maissa olin jo yksin. Kuvasin vielä hieman leiripaikkaani. Tässä alueella oli siis nuotiokatoksen lisäksi nuotiopaikka, liiteri ja tien vieressä huussit.
Tulet valmiina
Olin ottanut mukaan jouluruokien jämiä. Perunaa ja silliä, sillikaviaaria, saaristolaisleipää, kinkkua ja hirvipaistia. Lämmitin lisää glögiä ja nautin tapaninpäiväillallisen kynttilänvalossa nuotiokatoksessa. Tunnelma oli kyllä kohdillaan.
Joku kysyi minulta päivällä nuotiolla, että miten saan aikani kulumaan pimeässä. Eipä siellä mitään tekemistä juuri olekaan. Tuleen tuijottelu on oikein hyvää ajanvietettä. Niinpä tuijottelin tulta ja söin joulusuklaita. Kuuden aikoihin söin vielä iltapalaksi banaanin ja pari voileipää. Siivosin jälkeni ja sammutin kynttilät. Pakkasin tavarani rinkkaan ja työnsin rinkan penkin ja nurkkapöydän väliin. Ajattelin jättää sen siihen yöksi. Tuumin, ettei sinne kukaan talviyön pimeässä eksy.
Kömmin makuupussiini jo puoli seitsemän aikaan. Katselin televisiota kännykällä, kunnes pimeys teki tehtävänsä ja alkoi silmiä painaa. Uni tuli melko pian. Jossain vaiheessa yöllä alkoi tuulla melko navakasti ja luntakin alkoi sataa. Lämpötila oli selkeästi noussut. Puoli neljän aikaan yöllä heräsin, kun joku hakkasi liiterissä puita. Ihmettelin kovasti, mutta ajattelin että ehkä joku oli ollut pidemmällä vaelluksella ja lumisade oli yllättänyt. Pian kuitenkin selvisi ettei niin ollut. Nuotiokatoksesta kuului kovaäänistä meteliä ja kuulin kuinka siellä kuljettiin edestakaisin. Mietin jo, että pitäisikö lähteä pelastamaan rinkkani suuremmalta vahingolta, mutta en uskaltanut. Äänistä päätellen siellä oli ainakin 4-5 henkilöä. Kaksi heistä kulki nuotiopaikan ohi rantaan ja he huomasivat yösijani. Sen jälkeen he olivat hieman hiljempaa ja päätin jatkaa uniani. Katsoisin sitten aamulla kuinka rinkkani kävi.
Heräsin seitsemän aikaan ja sää oli muuttunut melkoisesti edellispäivästä. Lunta satoi lähes vaakatasossa ja tuuli oli todella navakkaa. Nuotiokatoksessa ei näkynyt ketään. Rinkkani oli siellä mihin sen jätin - onneksi. Kynttiläni oli poltettu piloille ja keräsin maasta energiajuomatölkin sekä roskia. Yksi palli oli rikottu. Puut, jotka olin itselleni pilkkonut olivat kelvanneet yöllisille vieraille. Pari klapia oli jätetty niin sain tulet alulle. Menin tekemään lisää puita ja laitoin veden tulille.
Sain nyt vuoden haasteeni suoritettua. Nuku vähintään yksi yö ulkona kuukaudessa-haaste vei minut yöpymään tämän vuoden aikana Parkanon ja Eurajoen kotipihojen lisäksi mökille Hattulaan, Eurajoen Pinkjärvelle ja kuuteen eri kansallispuistoon. Ensi vuodeksi haastan jälleen itseni samalla haasteella ja yritän myös saada kasaan saman verran kansallispuistoöitä kuin tänä vuonna. 100 lintulajia-haasteeni sujui myös hyvin ja 100 tuli täyteen jo toukokuussa. Yhteensä tunnistettuja lajeja on koossa 147 jos vuoden viime päivinä ei enää uusia tule. Parannusta viime vuoteen kivat 23 lajia, vaikken edellisvuoden tapaan pääkaupunkiseudun lintupaikoille päässytkään. Harvinaisuuksina Eurajoella bongattu nokitasku sekä Porin Maaviikissä pitkään viihtynyt pikkukanadanhanhi.
Tammikuussa saan mukaani retkelle pikkusiskoni, joka on blogiani lukiessaan innostunut retkeilystä myös. Toivottavasti joku muukin on huomannut miten mahtava rentoutumistapa luonnossa liikkuminen on. Eikä tarvitse välttämättä juuri liikkuakaan, itsekin olen monesti vain ajanut yöpymispaikalle. Luonnon helmassa stressi katoaa ja saa aivan uutta energiaa. Haastankin lukijani ensi vuonna nukkumaan ainakin kerran ulkona jossain muualla kuin kotipihassa. Kerrothan kommentteihin, jos otat haasteen vastaan!
Mahtavaa uutta retkeilyvuotta 2021 kaikille!
Johanna
Kommentit
Lähetä kommentti