Helppoa talviretkeilyä kotona
Olen siirtänyt marraskuun retkeä milloin mistäkin syystä ja nyt tuli tietysti kiire, kun kuukausi on ihan lopuillaan. Rinkka on vieläkin telakalla edellisen reissun jäljiltä. Korjaussarja on tilattu, mutta se ei nyt tähän marraskuulle ehdi. Mietin vaihtoehtojani. Pinkjärvi olisi lähellä ja sinne ehkä pääsisi autolla laavulle. En ole siellä kuitenkaan pitkään aikaan käynyt ja tien kunto on arvoitus. Kävimme keväällä tuon komeemman kanssa myös tässä Kuivalahden läheisyydessä laavulla makkaranpaistossa, mutta senkään tien kunto ei ole tiedossa. Voisin tietysti lähteä katsomaan, mutta pimeä tulee niin pian ja jos joutuu siirtymään paikasta toiseen, olisi pian hämärää ennen kuin löytäisin sopivan paikan.
Onneksi on kotipiha! Kuningasidea syntyi vasta lauantaiaamuna, kun katselin ulos. Maassa oli ohut kerros lunta ja sitä leijaili hiljalleen lisää. Pakkasta oli komeat 0,5 astetta. Miksipäs ei. Ei tarvitse pakata autoa ja huolehtia eväiden säilymisestä tai vaatteiden riittävyydestä. Rinkka saisi huilata vielä tovin ja odotella varaosiaan.
Nukuin huhtikuussa pihalla metsän reunassa ja samaan paikkaan ajattelin nytkin virittää riippumaton. Tein sen hyvissä ajoin valoisaan aikaan. Laitoin myös tarpin siltä varalta, että alkaisi tuulla. Kuivalahdella tuulee usein, kun meri on niin lähellä. Siellä se riippari sitten odotti iltaa ja nukkujaa. Underblanketin jätin vielä laittamatta, koska ajattelin sen ehkä keräävän kosteutta. En tiedä kävisikö niin, mutta koska voin sen pitää lämpimänä loppuun asti, aioin niin tehdä.
Kun leiri oli valmiiksi pystytetty, aloin siivoamaan pihan linnunpönttöjä. Yksi pönttö oli kärsinyt melkoisesti kosteusvaurioista ja heitin sen pois. Olinhan tehnyt tilalle ihan itse uuden hienon pöntön.
Toisessa pöntössä hääräili keväällä kirjosieppopariskunta pari viikkoa. Löysin kuitenkin koiraan myöhemmin ikkunan alta kuolleena ja naaras häipyi pöntöstä. Muutaman viikon päästä toinen pariskunta tuli pönttöä tarkastamaan, mutta eivät siihen pitkäksi ajaksi jääneet. Nyt kun siivosin pönttöä, siinä oli selkeästi alettu pesää rakentamaan, mutta se oli jäänyt kesken. Keskeneräisen pesän alta löytyi kolme kauniin turkoosia ehjää munaa hienon pesän sisältä. Saattoi olla tuon ensimmäisen pariskunnan kesken jäänyt pesintä siinä.
Kolmas pönttö oli paikoillaan ollut jonkun aikaa. Keväällä siinä hääräsi jo talitiaispariskunta, kun tänne muutin. Niinpä jätin sen pöntön keväällä rauhaan. Nyt päätin sen poistaa kokonaan, sillä se oli jo melkoisesti elämää nähnyt. Naru oli kasvanut tammen sisään, joten ihan lähivuosina sitä ei oltu tarkistettu. Talitiaisten pesä oli hyvällä alulla ja pehmusteitakin oli alettu jo viemään, mutta siihen se oli sitten jäänyt. Pöntössä oli ainakin viisi kerrosta pesiä ja alimmaisessa oli munankuoren jämiä. Ehkä siinä joskus oli joku onnistunut pesimään. Nyt tuo jo aivan laho pönttö jouti pois. Rakennan tiaisille siihenkin uuden pöntön.
Kun pöntöt oli putsattu ja pohjalle laitettu tuoreet kuivat purut, seurasin pihan lintuja. Niitä meillä riittää varsinkin nyt, kun on pikku pakkanen ja ruokinnat aloitettu. Kaikki viisi näillä leveyspiireillä elävää tiaisheimoon kuuluvaa lajia käy meidän ruokinnoilla.
Käpytikka ja närhi ovat myös säännöllisiä vieraita. Puukiipijäkin on pariin otteeseen näkynyt, niin kuin tänäänkin. Se kuulemma usein tykkää liikkua tiaisparvien mukana talvella. Orava käy välillä esittelemässä akrobaatin taitojaan, kun se vääntäytyy lintujen ruokinnalle. Jotain siihen täytyy varmaankin keksiä suojaksi.
Tähän aikaan vuodesta valo ei tahdo millään riittää kunnon valokuviin puiden varjossa. Vaan eiköhän noista jotain selvää saa. Valoisa aika on niin lyhyt, ettei talvella retkeillessä juuri muuta tule tehtyä kuin tuijoteltua tulta. Kotipiharetkeilyssä on sekin hyvä puoli, että voi touhuta muuta välillä ja palata leiriin lähempänä nukkumisaikaa.
Syksyllä pihamaata myllättiin, kun meille laitettiin uusi jätekaivo. Samalla saimme nuotiopaikan. Nyt päätin nauttia retkeilystä enemmänkin ja sytytin nuotion enimmäistä kertaa. Iltapala hoitui siinä samalla, kun paistoin makkaran ja lämmitin pari karjalanpiirakkaa. Tuleen tuijottelu onnistui siis kotipihassakin.
Pian olikin aika siirtyä yöpuulle. Laitoin riipparin pohjataskuun varmuuden vuoksi solumuovipatjan ja kiinnitin underblanketin. Hain lämpimän untuvapussini sisältä ja jätin ylimääräiset vaatteet eteiseen. Takin otin riippariin mukaan, jos sattuisi yöllä joutua nousemaan tarpeilleen. Mukana siis puhelin, otsalamppu, untuvatakki, vessapaperia ja kotiavaimet.
Minulla usein palelee varpaat pakkasella. Luin jostain facebookin retkeilyryhmästä vinkin, jolla jalat saa pysymään lämpöisenä. Kun olin päässyt makuupussiin, laitoin takin vetoketjun kiinni ja sujautin jalat takin sisään. Näin saa ylimääräisen eristävän ilmakerroksen jaloille. Aamulla mietin vain, että miksen ollut tätä aiemmin keksinyt! Jalat oli aamulla ennemmin hikiset kuin kylmät.
Kotipiharetkeilyn etu on sekin, ettei talvi-ilta ole kovin pitkä. "Oikealla" retkellä pimeä tulee kolmen-neljän aikaan iltapäivällä ja sen jälkeen on enää tuli ja omat ajatukset. Talvella voisikin olla kiva, kun olisi retkellä seuraa. Kotipiharetkellä voi tosiaan puuhailla kotona ennen nukkumaanmenoa. Itselläni käy aina niin, ettei sieltä makuupussista millään haluaisi nousta aamulla. Siellä on lämmin ja mukava. Aamulla oli -1 pakkasta, joten oli oiva ulkonanukkumiskeli.
Joulukuun retkelle saan todennäköisesti rinkkani jo kuntoon ja pääsen johonkin kansallispuistoon yöksi. Seuraava kohde on todennäköisimmin Seitseminen tai Kauhaneva-Pohjankangas. Toivottavasti jompikumpi toteutuu. Siihen asti mukavaa joulunodotusta kaikille lukijoille!
Johanna
Kommentit
Lähetä kommentti