Teijon kansallispuisto 17.-18.10.2020

Olin haaveillut matkasta Teijoon jo jonkin aikaa. Nyt se vihdoin toteutui. Aikeissa ei ollut mikään pitkä vaellus. Vajaan yhdeksän kilometrin lenkki ja yöpyminen noin puolivälissä. Säätiedotteen mukaan tulisi olemaan viileää ja ehkä hieman yösadetta. 

Mitä ruokaa mukaan?

Tällä kertaa pakkasin päivälliseksi nuudeleita, kanasäilykkeen ja miniluumutomaatteja. Pieni paahtoleipäpaketti lähtei myös matkaan, voita ja valmiita juustosiivuja. Aamiaiselle kaurahiutaleita, pakastettuja mustikoita ja pari kananmunaa. Munat voi keittää valmiiksi tai pakata ne raakana talouspaperiin käärittynä pieneen rasiaan. Itse suosin jälkimmäistä. Välipalaksi otin banaania ja pähkinöitä. Vettä otin vain 1,5 litraa, tarvittaessa keittäisin vettä järvestä. Pari pientä pulloa vissyä janojuomaksi. 

Mitä muuta pakkaan mukaan yöretkelle? 

Makuupussi, riippumatto, underblanket ja tarppi. Trangia ja polttoainetta, puukko, tulitikut, otsalamppu, istuinalusta, vessapaperia, hammasharja, retkipyyhe, yöasu, vaihtosukat ja villapaita. Kamera on tietysti aina mukana. Puhelin ja akkupankki. Yöksi kannattaa olla aina jonkinlainen päähine mukana. Kesälläkin saattaa olla kylmiä öitä ja jos päätä paleltaa, ei nukkumisesta oikein tule mitään. 

Matkaa Teijon kansallispuistoon oli Eurajoelta parisensataa kilometriä. Valitsin kuitenkin hieman pidemmän reitin pienempiä teitä pitkin siinä toivossa, että matkalla näkyisi lintuja. Enkä ollut väärässä. Pelloilla oli laulujoutsenia, variksia ja naakkoja. Yhdellä pellolla lenteli suuri parvi hemppoja (tämän vuoden lintulaji nro 143).

Merikotka

Merikotka ja harakka

Jossain Auran eteläpuolella pellolla oli paljon variksia ja olin näkevinäni jonkin suuren linnun siellä myös. Niinpä ajoin tien sivuun ja kaivoin kamerani esille. Iso lintu oli tietysti ehtinyt jo lentoon ja sehän oli merikotka. Harmillisesti se lensi poispäin ja sain kuvata sitä takaa päin.

Merikotka laskeutuu männyn latvaan

Merikotka

Pääsin Teijon kansallispuistoon Nenustannummen pysäköintialueelle kolmen maissa iltapäivällä. Valittu reitti oli nimeltään Sahajärven reitti. Teijon kansallispuistossa oli runsaasti eri mittaisia reittivalintoja. Tämän valitsin sopivan pituuden ja reitillä olevien lossien vuoksi. En ollut köysilossilla aikaisemmin kulkenut.

Sahajärven reitti (ilman loppuosaa)

Alkumatka kulki suopohjaisen metsän halki. Tätä metsäosuutta huollettiin, ilmeisesti joskus kaivettuja ojia oli täytetty ja joitain puita kaadettu. Yhtä kaikki metsä näytti hienolta ja pitkokset kulki kostean pohjan päällä. 

Polun alkupää Nenustannummen parkkipaikalta

Täytetty oja

Sää oli aika harmaa ja metsässä oli hämärää, vaikka oli vielä päivä. Oravat kisaili puiden rungoilla, tali- ja sinitiaiset metelöivät latvustoissa. Metsä muuttui pian nuoremmaksi ja kosteammaksi, kun kuljin kohti Hauenkuono -nimistä kalliomäkeä.

Kosteaa nuorta metsää

Polku oli paikoin todella märkä ja mutainen

Alkumatkan pitkokset ja hyvät polut antoi hieman liian ruusuisen kuvan reitistä. Onneksi olin valinnut jalkaani kumisaappaat! Vaelluskenkiä en vielä omista ja mun retkeilykengillä ei olisi tästä reitistä selvinnyt. Saisi kyllä olla vaelluskengätkin hyvin vahattu ja korkeavartiset, jos halusi selvitä kuivin jaloin. 

Näkymä Hauenkuonolta pohjoiseen

Nousu Hauenkuonolle oli loivaa ja reitti mutkitteli kalliorinteillä. Heti laelta laskeuduttua oli edessä upea vihreäpohjainen metsä. Hippiäiset huutelivat oksistoissa ja käpytikka naputteli jossain kauempana. Paljon muita ääniä ei tuulen huminan lisäksi kuulunut.

Hauenkuonon jälkeinen metsä

Hamarijärven Putimenlahti

Vihreän metsän jälkeen polku laskeutui alas Hamarijärven rantaan. Putimenlahden rantaniitty oli kasvanut melko umpeen. Järvestä lähti pieni oja Pitkänsillansuolle. Ojan yli kulki pieni silta, jossa oli vanha käytöstä poistettu patoluukku.

Silta ojan yli

Putimenlahti sillalta kuvattuna

Polku jatkoi rantametsässä mutkitellen eteenpäin. Tässä rantametsässä oli enemmän elämän ääniä kuin aikaisemmissa. Käpytikka täälläkin koputteli kelopuussa. Hippiäisiä oli paljon ja olin kuulevinani myös kuusitiaisten ääniä. Korppi raakkui jossain kauempana aina välillä.

Rantametsää

Käpytikka

Pidin pienen banaanin mittaisen tauon polkujen risteyskohdassa ja siellähän ne kuusitiaisetkin (144) vihdoin näyttäytyivät. Vikkeliä ovat kyllä molemmat hippiäiset ja kuusitiaiset. Aika tuurilla sain molmmista jonkinlaisen kuvan.

Kuusitiainen

Hippiäinen

Käännyin poispäin rantapolulta kohti Laviankalliota. Täällä nousu oli jo hieman haastavampi, kivikkoisempi. Ei kuitenkaan mikään mahdoton. Laviankallio oli laakea kalliomäki, josta oli hienot näkymät metsien yli.

Laviankalliolla

Laviankalliolla

Laviankalliolla

Laviankalliolta laskeuduin melko jyrkästi Laviankallion pysäköintialueelle, josta jatkoin suoraan Kalasuntin lossille. en ollut tosiaan aiemmin köysilossia käyttänyt, mutta olin varmuuden vuoksi ottanut käsineet mukaan. 

Lossi

Lossi olikin yllättävän helppo käyttää ja käsineet oli ihan tarpeen. Tosin ne kastuivat läpimäriksi. Ylitin järven ja pääsin Kalasuntin saareen. Laiturilta oli todella vaikea lyhyt kallioinen nousu saarelle. Suureksi hämmästyksekseni saari oli täynnä porukkaa. Heti rantakalliolla oli kaksi telttaa. Kun jatkoin eteenpäin laavulle, niin siellä oli koko nuotiopiiri täynnä ihmisiä vieri vieressä. Jotkut olivat jääneet kalliolle istuskelemaan laavun lähelle. Itse totesin samantien, ettei ole laavulle saati nuotiopaikalle kyllä asiaa. 

Löysin pari telttaa lisää, kun etsin riippumatolleni paikkaa. Saaren kärjessä oli vielä ilmeisesti neljä telttaa lisää. Löysin riipparille paikan kalliolta, johon ei onneksi oltu telttoja voitu pystyttää. Sain olla melko rauhassa. Pystytin leirini iltahämärissä, joten kuvat jäi ottamatta. Laitoin illallisen trangiassa riipparissa istuen. Tein valmisteluja sadetta varten, työnsin rinkan ja muut tavarat tarpin alle sateensuojaan ja kömmin makuupussiin.

Alkuyöstä oli hieman viileä ja suljin makuupussini kokonaan. Kun sade puolen yön aikaan alkoi, ilmakin lämpeni ja makuupussissa alkoi olla lämmin. Nukuin komeasti aamuun asti, kunnes aina huolissaan oleva äitini soitti 😆. Siinä puhuessamme alkoi aamu valjeta ja pikkulinnut pomppia kalliolla. Talitiaiset tuli ihan lähelle, hippiäiset lentelivät puissa ja lennähtipä puukiipijäkin viereiseen mäntyyn. 

Rohkea talitiainen

Aamuherätys riipparissa

Joku oli jo sytyttänyt nuotion laavulle ja kävin siellä paahtamassa leipää, ennekuin paikka taas ruuhkautuisi. Keitin kaurapuuroa, pari kananmunaa ja hunajateetä. Nautiskelin aamiaiseni riipparissa maisemia ihaillen. Aamu oli kirpeä ja sateen jäljiltä kostea. Pari talitiaista oli aamiaisseurana.

Viimeiset aamu-usvat

Nautin aamusta, mutta pakko oli alkaa pakaamaan tavaroita. Edessä olisi vielä parin tunnin patikointi autolle ja pitkä ajomatka. Nappasin vielä mennessäni laavultakin kuvan. Paikka oli upea, mutta aivan liian ruuhkainen mun makuun. Luulin, että viileä sateinen yö ei olisi houkutellut niin paljoa porukkaa yöksi. Suurin osa yöpyjistä oli tullut 700 metrin päähän Laviankallion pysäköintialueelle ja siitä saareen yöksi ja aamulla pois. 

Kalasuntin laavu

Saaren toiselta puolen pääsi toiselle lossille, joka veisi Sahajärven eteläpuolelle. Jo ennestään märät käsineeni pääsivät jälleen töihin.

Lossi

Järven ylitys

Maastossa oli sateen jäljiltä miljoonia vesipisaroita ja aamun valo teki siitä satumaisen. Kunpa vaan olisin parempi valokuvaaja, niin olisisn voinut vangita tuon taianomaisuuden.

Satumetsä

Vesipisaroita oli joka paikassa

Kun olin patikoinut jonkin matkaa, rinkastani hajosi lannevyön solki. Nyt vasta tajusin, kuinka suuri merkitys sillä lannevyöllä on. Rinkka heilui selässä ja koko paino oli hartioilla. Eikä mulla tietenkään ollut mukana mitään, millä korvata tuo solki. 

Seuraava reittiosuus oli taas nousua kalliolle. Kartoista en löytänyt tälle kalliolle nimeä. Kaunis kallio kyllä oli ja näköalat taas hienot.

Näkymä Sahajärvelle

Polku

Tällä kalliolla oli kolme huippua ja polku niiden välillä oli hyvässä kunnossa ja mukava kävellä. Kallioilla oli paljon pieniä kivirakennelmia.

Nousu keskimmäiselle huipulle

Nousu viimeiselle huipulle

Viimeisellä huipulla oli kallio aivan märkä sateesta ja se heijasti hienosti taivaan sinistä sävyä. Näkymät olivat huikeat ja tällä laella oli nyös suurimmat kivirakennelmat. Korppi lensi aivan kohti kovalla metelillä ja luulin jo, että se lentää aivan yli. Se kuitenkin varmaan äkkäsi mut viime tipassa ja kaarsi vasemmalle ohi.

Korppi

Näkymä Hamarijärvelle

Suurin kivirakennelma

Tältä kalliolta alas johtava polku oli paikoin todella vaikeakulkuinen. Oli kivikkoa, mutavelliä ja kaatuneita puita. Viimeistään tässä vaiheessa kumisaappaat oli mun pelastus. Mutavelliä oli nilkkoihin asti. Ei käynyt kateeksi pariskuntaa, joka ohitti mut juuri mutavellipaikassa. Heillä oli varrettomat vaelluskengät. Rouva siinä manaili kenkävalintaansa ja kiitteli sitä, että autolle olisi enää lyhyt matka.

Kivikkoa keskellä polkua

Kaatuneita puita ja liukkaita lehtiä

Mutavellin alkupää

Tästä piti valita paras reitti eteenpäin

Rikkinäinen lantiovyö aiheutti sen, että aloin väsyä normaalia nopeammin. Tutkailin karttaa ja päätin metsästä päästyäni oikaista noin kilometrin verran ja kulkea loppumatkan tietä pitkin. Loppulenkin maasto kiinnosti, mutta rikkinäisellä rinkalla ei houkutellut kävellä yhtään pidempään kuin oli tarpeen.

Kaunista metsänpohjaa loppumatkasta

Käpytikka

Tällä reitillä oli käpytikkoja todella paljon. Tuli sellainen tunne, että mua seurataan, kun jatkuvasti kuului nakutus jostain suunnasta. Teijon nimikkotikkaa harmaapäätikkaa ei valitettavasti silmiin osunut. 

Tämä Sahajärven reitti oli todella paljon kuljettu ja väkeä oli nytkin paljon liikkeellä. Maisemat oli kyllä näkemisen arvoiset. Jos et pelkää ihmispaljoutta, niin suosittelen lämpimästi. Teijossa reittejä on tosin niin paljon, että joskus täytynee käydä katsomassa joku toinenkin paikka. Autolle päästyäni vaihdoin hikiset vaatteet kuiviin. Söin välipalan ennen kuin lähdin ajamaan kohti kotia. 

Matkalla ihmettelin oudon väristä harakkaa langalla istuskelemassa. Kaivoin kameran esiin, eikä se mikään harakka ollutkaan. Isolepinkäinen (145) siinä langalla tähysteli.

Isolepinkäinen

Sen verran kostea reissu oli, että kotiin päästyäni levitin kaikki varusteeni kuivumaan. Olipa taas hieno retki. Saapa nähdä milloin pääsen seuraavan kerran. Nyt on lähipuistot käyty. Ehkä täytyy suunnata Parkanon "lähikansallispuistoon" Seitsemiseen, jospa saisi tuon komeemmankin mukaan...tai sitten ei 😀. Marraskuun alussa on taas PLY:n lintukävelykin, jolle pitkästä aikaa pääsen osallistumaan. Siitä sitten ensi kerralla - ellei jotain odottamatonta ilmaannu sitä ennen.

Johanna