Siskosten Lapin turnee 6.-14.8.2022, Osa 1

Kesälomani alkoi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kauan odotettu Lapin reissu Susanna-siskon kanssa oli vihdoin alkamassa. Olen haaveillut Saana-tunturille kiipeämisestä jo alakouluikäisestä. Tuolloin koulun musiikin kirjassa oli laulu ja kuva Kilpisjärven mahtavasta Saanasta. Laulun sanat kuulosti pienen Johannan korviin kuin kutsulta. Juttelin jollain viime kesän retkellä siskolleni unelmastani ja hän sanoi: "No mennään sinne". Siitä lähti suunnitteluprosessi käyntiin. Susanna lupasi suunnitella matkat ja yöpymispaikat menen tullen. Minulle jäi suunniteltavaksi, että mitä tehdään Kilpisjärvellä. 

Siskokset on the road

Matka alkoi lauantaiaamuna Nokialta, jonne olin saapunut valmiiksi jo perjantaina. Teimme voileivät matkaevääksi ja haimme kaupasta kylmälaukkuun lohifileen ja muuta evästä. Sain kuulla ensimmäisen yöpymispaikan vasta matkan alettua, suuntana olisi Rokuan kansallispuisto Vaalassa. Ajomatkan ensimmäinen tauko oli Patalahdella Himoksella. Söimme leivät ja jatkoimme matkaa. Matkasta innostuneina jatkoimme suoraan Pyhäjärven Vaskikellolle asti, jossa söimme myöhäisen lounaan. 

Vaskikello Pyhäjärvi

Rokuan kansallispuisto

Rokuan kansallispuistoon saavuimme illansuussa. Rokuanhovin pysäköintilueella pakkasimme rinkkoihin eväät ja muut tarvikkeet. Suski oli suunnitellut, että kävelemme Syvyyden kierroksen reitin. Heti alkumatkasta todettiin, että maasto on todella vaihtelevaa. 

Taas mennään...

Alamäki-ylämäki-alamäki...

Rokuan kansallispuisto on osa Rokua Geoparkia, johon kuuluu myös Oulujärven ja Oulujokilaakson alueet (Metsähallitus 2022). Oikaisimme hieman reittiä ja jouduimme kahden todella korkean harjumuodostelman väliin. Ei auttanut muuta kuin kavuta ylös, jotta pääsimme takaisin polulle.

Puolivälissä ylämäkeä

Syvyyden kaivo

Syvyyden kaivon yläreuna

Syvyyden kaivo on Suomen syvin suppa. Emme kulkeneet sen pohjalle, vaan kiersimme sen reunaa pitkin. Upea jääkauden muovaama luonnon ihme. 

Leiripaikalle Pookivaaran huipulle saavuimme vasta yhdeksän maissa illalla. Päätimme yöpyä autiotuvassa, koska yöksi oli luvattu sadetta. Autiotupa oli vanha palovartijan tupa. Pookivaaran näkötorniin ei kumpikaan uskaltanut kiivetä. Itse kiipesin ensimmäiseen kerrokseen ja sekin tuulisena päivänä tuntui huojuvan. 

Näkötornin alatasanteelta

Lohta pannuun

Ruokaa odotellessa

Olimme varanneet kalalle savustuspussin, mutta Pookivaaralla ei ollut nuotiopaikkaa. Niinpä tyydyimme paistamaan lohipalat pannulla kamiinan levyllä. Uni maistui tuvassa sateelta suojassa. Aamulla sade lakkasi ja pääsimme taas kuivina kävelemään autolle. 

Pookivaaran autiotupa

Kansallispuistomaisemaa

Pian jo autolla

Seuraava etappi oli Ylitorniossa, mutta ajoimme ensin Tornioon Alkunkarinlahdelle. Polun varressa lennähti pyy pakosalle ja järripeipot varoittelivat oksistossa. Lintutornille johti hienot lakongit ja kulku oli helppoa. 

Polku lintutornille

Nuori järripeippo

Lakongit lintutornille

Alkunkarinlahti

Laavun nuotiopaikka

Joku sorsa ja joutsen näkyi

Syksy tulossa

Lintutornin läheisyydessä oli myös hieno laavu. Söimme retkilounaat ja lähdimme vielä Tornion keskustaan bongaamaan paikalla olleet tiibetinhanhet. 

Tiibetinhanhia etsimässä

Löytyihän ne lopulta

Tornion jälkeen tiet alkoivat olla huonokuntoisia. Suuntana meillä oli siis Ylitornion Miekojärvi ja siellä Orhinselänniemi. Jossain tien varressa Suski huomasi metson tien poskessa ja se köpötteli pikkuhiljaa metsän suojiin.

Metso

Kenties nuori ukkometso

Loppumatka oli oikein huonokuntoista hiekkatietä, mutta perille päästiin. Autolta oli vajaan kolmen kilometrin matka Orhinselänniemeen. Polku oli erittäin vaikeakulkuinen. Olin laittanut kumisaappaat jalkaan, koska maasto oli sateiden jälkeen märkä, enkä halunnut kastella vaelluskenkiäni heti alkupäivinä. 

Maisemat alkoi olla aika jylhät

Alkumatkan kosteaa polkua

Orhinselänniemi

Todella rankan rupeaman jälkeen pääsimme vihdoin Orhinselänniemeen. Paikalla oli kota, laavu ja useampi nuotiopaikka. Metsähallituksen luontoon.fi kertoo paikasta seuraavaa: "Miekojärvessä on kymmeniä komeita luonnon muovaamia hiekkarantoja. Kuuluisin niistä on järven keskiosissa Raakonvaaran kohdalla sijaitseva Orhinselänniemi, joka on muodostunut järveen työntyvästä hiekkaharjusta. Upeiden hiekkarantojen lisäksi paikalla voi käydä ihmettelemässä vanhaa tervahautaa. Rantojensuojeluohjelma-alueella sijaitseva Orhinselänniemi on alueen suosituin käyntikohde ja sinne pääsee sekä maitse polkua pitkin että vesitse rantautumalla laituriin."

Rantaa ympäröi hiekkaharju

Riipparin testaus

Pohjoiseen antava ranta

Paikka oli todella upea. Tuulikin tyyntyi iltaa kohden. Katsoimme riippareille paikat rannan läheisyydestä ja laitoimme tulet niemen suulla olevalle nuotiopaikalle. Kävimme molemmat uimassa ja pesulla järvessä. Ja kun olimme paikan ainoat yöpyjät, ei tarvinnut kastella uimapukuja. Puhtoisina istuimme pöydän ääreen Suskin tekemälle chorizo-kasvis-sienipaistokselle.  

Uimaan

Uinti teki todella hyvää kävelystä väsyneille jaloille

Iltapalaa

Mää itte

Suski iltapalalla

Riipparissa nukutti oikein hyvin ja edellisyönä autiotuvan lattialla jäykistynyt selkä sai kaipaamaansa venytystä. Kun heräsin, oli Suski aamulla jo laittanut tulet. Aamiaista saatiin nauttia lähes pilvettömän taivaan alla. Aamiaisen jälkeen purettiin taas leiri, sillä ajomatkaa olisi edelleen reilusti. Matka takaisin autolle tuntui ihan yhtä raskaalta kuin mennessäkin. 

Hyvin nukutun yön jälkeen

Orhinselänniemessä oli myös laavu ja kota sekä useita nuotiopaikkoja

Aamupuuro

Valmiina jatkamaan matkaa

Itselläni vasen jalka kipeytyi ikävästi. Siinä on vanha urheiluvamma ja nivelrikkoa. Kumisaapas oli selkeästi liian vempula jalkine vaativaan maastoon, varsinkin kun oli rinkan paino selässä. Päätin jatkossa pitää vaelluskenkiä oli keli mikä hyvänsä. 

Teiden huono kunto jatkui koko matkan pohjoiseen. Kolarissa pidimme lounastauon. Teboilin pizzoille lähtee vahva suositus. Susanna oli reipas kuski, enkä päässyt rattiin lainkaan. En kyllä valita. On mukava istua ja katsella maisemia. 

Matkalla

Kolarin Teboilin todella maukkaat pizzat

Ylitornion jälkeen alkoi jo porojakin näkymään säännöllisesti

Jossain Muonion ja Kaaresuvannon välillä oli oranssi kyltti, jossa luki "muikkuja". Hetken päästä samanlainen kyltti, jossa luki "savulohta", sitten "hillaa" ja varmaan vielä muutakin. Kaikki kytit olivat samaan pieneen kahvilaan. Kun yhdessä kyltissä luki "lättyjä", päätimme pysähtyä maistamaan. Harmikseni en tuon hienon pikkukahvilan nimeä painanut mieleeni. Lätyt oli taivaallisia lakkahillon ja kermavaahdon kanssa. Erilaisia lohiruokia oli myös tarjolla. Suositus tällekin.

Pikkuisella taukopaikalla, jonka nimi ei jäänyt mieleen

Vaaroja vaarojen perään

Ruotsin puolella näkyi lunta

Vähän jo terävämpää huippua

Kilpisjärven retkeilykeskus

Loppumatka menikin sitten upeita maisemia ihaillen ja vihdoin se Saanakin tuli näkyviin. Ajoimme suoraan Kilpisjärven kyläkauppaan hakemaan eväitä. Retkeilykeskukselta löytyi leirintäalue ja saimme riippumattopaikat tunturikoivikosta. Leirintäalueella oli kesäkeittiö, kota, suihkut, sauna ja pyykkitupa. 

Saana ja retkeilykeskus

Riipparit tunturikoivuihin kiinni ja testaamaan

Luksuskota

Ilta Kilpisjärvellä

Pystytimme leirin ja siirryimme kotaan laittamaan iltapalaa. Kota olikin melko luksustapaus, oli valot ja pistorasiat. Saimme ladattua puhelimet samalla, kun odotimme iltapalan kypsymistä. 

Aamulla sateli kevyesti. Menimme retkeilykeskuksen hotelliaamiaiselle ja sen jälkeen vielä hetkeksi riippareihin odottelemaan sateen lakkaamista. Puolen päivän aikaan ajoimme Pikku-Mallan pysäköintialueelle ja lähdimme siitä Saanan huipulle johtavalle polulle. 

Polun alkuosuudella tunturikoivikossa

Näkymä alkumatkasta Kilpisjärvelle

Saanan vanhoja polkuja

Polku oli alussa leveä hiekkapolku ja se kulki tunturikoivikossa. Tunturikoivikon loppuessa oli jyrkempi nousu ja lyhyet portaat kodalle. Kodalle oli noin kilometri alusta. Pidimme pienen tauon ja jatkoimme nousua. Polku oli edelleen hyvä kulkea, mutta se alkoi kulkea yhä jyrkemmin ylöspäin. Onneksi olimme ottaneet vaellussauvat matkaan, niistä oli suuri apu. 

Reilun kilometrin jälkeen

Näkymä Pikku-Mallalle ja Mallalle

Jokin rakennelma Saanan rinteellä

Matkalla kuulin useamman kerran porokellon kilinää tunturikoivikosta. Pian huomasinkin takanani suurehkon tokan liikkuvan polun yli puuttomalle rinteelle. Toisen kilometrin lopulla tuli kiva 211 rappusen nousu. Rappusten yläpäässä oli taukopaikka ja vedimme siinä hetken henkeä. Ihailimme upeita maisemia ja juttelimme muiden kulkijoiden kanssa.

Porotokka

Poroja

Tästä alkoi nousun hankalin osuus. Polkua ei enää ollut, vain melko jyrkkää kalliota. Piti vähän väliä suunnitella mistä saa jalansijaa ja pääsee parhaiten nousemaan. Jyrkkää nousua jatkui puolisen kilometriä, jonka jälkeen nousu vähän loiveni. Pidimme taas kilometrin jälkeen tauon. Haimme tuulensuojaisen paikan ja huilasimme tovin.

Taukopaikalla

Kiirunaa en reissulla valitettavasti nähnyt, mutta tämä lienee sen sulka kuitenkin

Kivikkoista nousua

Huippu häämöttää jo taustalla

Huipulle johtavan reitin pituus on 4,2 km. Ajattelimme lopun mennä ilman taukoa, mutta jouduin vielä pienen tauon pitämään vajaan kilometrin noustuani. Loppunousu oli suhteellisen helppoa ja viimein Saanan huippu häämötti. Kun huipun sai näkyviin, oli loppumatka kuin lasten leikkiä. 

Joku muinainen kivijutska

Huipulla

Vihdoinkin 💚

Tunne oli uskomaton! 40-vuotinen unelmani toteutui. Olisin voinut istuskella huipulla vaikka kuinka pitkään. Maisemat olivat sanoinkuvaamattoman hienot. Nousuun sain kulumaan 3,5 h. Huipulle päästyämme, laitettiin heti retkilounaat tekeytymään. 

Voittajafiilis!

Postilaatikko

Nimet vieraskirjaan

Huipulla on postilaatikko, jossa on vieraskirja. Sinne nimet ja vähän valokuvia. Lounas nautittiin tuulensuojassa kalliolla istuskellen. Väsyneet jalat saivat hieman lepoa. Utelias pulmunen tuli aika lähelle katsomaan väsyneitä kulkijoita.

Lounastauko huipulla

Pulmunen

Kauan emme huipulla kuitenkaan viipyneet, koska halusimme ehtiä naisten saunaan. Alaspäin matka sujui aluksi jouten, kunnes alkoi jyrkkä osuus. Se oli väsyneille jaloille haastava. Jalansijat piti etsiä tarkasti, ettei sattuisi vahinkoja. Paluumatkan ensimmäinen tauko oli vasta portaiden yläpäässä. 

Reipasta menoa

Rinteiltä näin kaksi haukkaa, luulisin että piekana ja joku pienempi

Jyrkällä osuudella

Porot viipyilivät rinteillä

Alarinteillä oli nuoria kivitaskuja hyppelemässä kivikossa ja poroja vielä kulkemassa rinteillä. Jalat väsyivät jyrkällä osuudella ja olivat melkoista makaronia loppumatkasta.

Nuori kivitasku

Pian kodalla

Kodalla vielä pieni tauko ja viimeinen kilometri meni taas jouten. Ehdimme sopivasti saunaan ja saunan jälkeen kotaan iltapalalle.

Saana ilta-auringossa

Ilta Kilpisjärvellä

Uni tuli helposti, mutta yö oli hieman levoton. Seuraavaksi päiväksi olin alun perin suunnitellut patikkaretken, mutta kipeytyneet jalat päättivät toisin. Vaihdoimme suunnitelmaa lennosta ja päätimme käydä Norjassa. Kesäkeittiössä nautitun aamiaisen jälkeen pakkasimme leirin autoon. Hiukset kutoon ja matkaan.

Lettioperaatio

Koska kuvia ja tarinaa on niin paljon, tähän päättyy Siskosten Lapin turnee osa 1. Toivottavasti piditte kyydistä! Jos haluat tietää, minkälaista oli Norjassa ja missä kolmessa paikassa pysähdyimme kotimatkalla, niin odottele myös osaa 2.

Johanna

P.S. Kiitos Susannalle tsemppaavasta retkiseurasta ja muutamasta kuvasta 💖.