"Vihreää" yhteistyötä 16.3.2021
Ohikulkijat löysivät linnun huonossa kunnossa jäältä Porin Teemuluodon läheltä helmikuun puolivälissä. He ottivat linnun syliin ja kantoivat sen Halssin rantaan. Lintu oli niin heikossa kunnossa, ettei se ollut tehnyt lainkaan vastarintaa. He ottivat yhteyttä PLY:n Rantamäkeen, joka kävi hakemassa linnun Halssista.
Normaalisti kaulushaikarat ovat muuttolintuja. Joskus ne saattavat jäädä yrittämään talvehtimista rannikolle, mutta tällä kertaa oli huono talvi. Kun rannikot jäätyivät, ei kaulushaikaralle ollut enää saalistuspaikkoja. Se oli nälkiintynyt ja laihtunut.
Aluksi lintu oli Rantamäen kotona hoidossa, mutta se siirrettiin Grönroosille parin päivän päästä. Grönroos hoitaa lintujen lisäksi myös muita luonnonvaraisia eläimiä. Kaulushaikara oli kuulemma kuitenkin hankalimmasta päästä. Pitkällä terävällä nokallaan se yritti jatkuvasti nokkia ruokkivaa hoitajaansa.
Linnun vointia ja painoa tarkkailtiin. Kun se oli saanut tarpeeksi painoa selvitäkseen lopputalvesta, oli aika päästää se vapaaksi. Teemuluotoon sitä ei kuitenkaan voitu vapauttaa, koska siellä rannat olisivat olleet vielä jäässä. Olkiluodon ydinvoimalan ympäristössä meri pysyy sulana koko talven. Niinpä se on hyvä paikka päästää hoidossa olleet vesilinnut vapauteen. Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, eikä viimeinen.
Ennen vapauttamista mitattiin vielä linnun siiven mitta. Nokan ja siiven pituuden perusteella arveltiin linnun olevan koiras. Lintu oli ärhäkällä tuulella, mikä oli hyvä merkki.
Vapaaksi päästyään se tepasteli kauemmas vapauttajistaan ja lopulta hypähti lentoon. Se lensi rantaviivaa pitkin kauemmas ja katosi pian näkyvistä. Toivottavasti se löysi hyvän piilo- ja saalistuspaikan.
Kommentit
Lähetä kommentti