Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2020.

Puurijärven-Isosuon Kansallispuisto 26.-27.9.2020

Kuva
Viikonlopuksi oli luvattu lämmintä keliä, joten päätin lähteä nauttimaan lämpimästä yöstä johonkin ulos. Ajattelin, että Pinkjärvi olisi helppo paikka. Päädyin kuitenkin selaamaan kansallispuistoja netistä ja valitsin suht lähellä olevan Puurijärven-Isosuon kansallispuiston. Siellä reitit oli lyhyitä ja nuotiopaikan lähelle pääsi autolla. Olisin voinut patikoida pitempäänkin, mutta pääsin liikkeelle vasta parisen tuntia ennen auringonlskua ja pimeässä vieraaseen paikkaan leiriytyminen ei olisi tuntunut kivalta. Niinpä pakkasin mukaan eväitä ja tietysti riippumaton tykötarpeineen. Lähdin ajamaan kohti Isosuota Eurajoen ja Euran kautta. Jossain Sydänmaiden kohdalla äkkäsin pellon yllä liitelevän sinisuohaukan ja sitähän oli pakko pysähtyä ihailemaan. Sinisuohaukka Sinisuohaukka Matka Isosuon Mutilahden lintutornille kesti tunnin verran ja saavuin perille vielä valoisan aikaan seitsemän jälkeen. Olin kysynyt kansallispuiston facebook-sivuilla etukäteen, josko nuotiopaikalle pääsee autolla...

Petolintupäivä 19.9.2020

Kuva
Tällä kertaa saatte kuvia retkeltä Mynämäen Mietoistenlahdelle. Olin kuullut   paikasta  paljon, mutten ollut koskaan käynyt. Sinne oli vain reilun tunnin ajomatka kotoa Eurajoelta. Pakkasin reppuun termarin ja vähän evästä, kiikarit ja kamera lähti mukaan myös. Aamu yhdeksältä olin Vasikkahaan parkkipaikalla. Siitä lähti hyvä polku kahdelle tornille. Ensimmäisenä kohteena oli Vasikkahaan lintutorni, jolle oli matkaa muutama sata metriä. Torni oli korkea kolmikerroksinen komistus. Juuri kun pääsin ensimmäiseen kerrokseen, niin satoja valkoposkihanhia lensi tornin yli lahdelle. Siellä odotti jo valmiina muutama tuhat.  Näkymä lahdelle Mietoistenlahti Joutsenia ja hanhia Lahti itsessään näytti hienolta. Rannoilla oli laidunmaita, niittyjä, ruovikkoa, metsää ja kalliota. Monimuotoinen ympäristö siis. Suurimpana ihmetyksenä oli hanhien valtava määrä. Mahtaa olla melkoinen mekkala, kun nuo tuolta liikkeelle lähtevät. Valkoposkihanhia Li...